Perhonen, värikäs kantaa surullista sanomaa. Hän ulkoa värikäs kuin sateenkaari on, mutta sisin musta kuin yö.
Totuus alkaa paljastua, väri sateenkaaren kadota. Synkkyys paistaa läpi kauniin sateenkaaren. Syksyinen sade huutoo pois värit kauniit, pisara pisaralta värit tippuu pois, ja näin, perhonen totuuden joutuu näyttämään.
Se haluaisi olla edelleen se kaunis ja värikäs, mutta synkkyys, sisältä paistaa. Mustemmaksi kuin yö, perhonen muuttuu, kun ystävänsä korpin, yötäkin mustemman tapasi. Perhonen ja korppi, kuin yö ja päivä, ovat nyt yhdessä ikuinen yö.
Ei valoa kumpikaan enää näe.
Yhdessä istuvat ja katsovat auringon laskua.
Musta pahan olon perhonen, minua riivaa, mielessäni vain.
Perhonen on vain kuvaus, ulkoa kaunis mutta sisin voi olla mustaakin mustempi. Totuus ei ole ulkokuori, istu alas ja kuuntele minua hetki, en ole kiveä, enkä ole kunnossa. Katso silmiini ja kysy mikä on totuus. Kun vastauksen annan, usko se, katso kulissien taakse ja kaiva totuus esiin.
Auta mua? Mä en selviä tästä.
Se haluaisi olla edelleen se kaunis ja värikäs, mutta synkkyys, sisältä paistaa. Mustemmaksi kuin yö, perhonen muuttuu, kun ystävänsä korpin, yötäkin mustemman tapasi. Perhonen ja korppi, kuin yö ja päivä, ovat nyt yhdessä ikuinen yö.
Ei valoa kumpikaan enää näe.
Yhdessä istuvat ja katsovat auringon laskua.
Musta pahan olon perhonen, minua riivaa, mielessäni vain.
Perhonen on vain kuvaus, ulkoa kaunis mutta sisin voi olla mustaakin mustempi. Totuus ei ole ulkokuori, istu alas ja kuuntele minua hetki, en ole kiveä, enkä ole kunnossa. Katso silmiini ja kysy mikä on totuus. Kun vastauksen annan, usko se, katso kulissien taakse ja kaiva totuus esiin.
Auta mua? Mä en selviä tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti