Lasimieli osa 2

Hävittyjä taisteluita, liian monta.

Osuneita luoteja, joita sanoiksi vaan kutsutaan.

Osuneita nyrkin iskuja, sanoja vaan nekin.

Lasinen mieli, särkynyt, moneen osaan.

Sirpaleiksi isketty, hajotettu liian monta kertaa.

Kukaan ei ota tosissaan, eikä lasimieli suutaan avata uskalla.

Hylätyksi pelkää joutuvansa. Järki jo hylkäsi, jäljelle jäi vaan hulluus.

Hulluus repii mielen seiniä, riekaleiksi pieniksi.

Lasimieli rikki, kuin lekalla lyöty.

Hakattu melkein hengiltä, sanoilla vain.

Hiljaa varpaillaan kulkee, hiipii vain siksi, ettei kukaan häntä huomaisi. Sanoilla hakkaisi.

Sanat sivaltavat puukon lailla, pelkoa ruokkien, paniikkia lietsoen.

Lasimieli aikoo askeleen viimeisen ottaa, reunalla kuilun tanssien.

Sanoista teoiksi, kuiskaa hiljaa. Astuu veteen, hyytävän kylmään.

Pakenee todellisuutta, kuoleman hellään huomaan.

Kukaan ei tiedä, auta ei puhuminen enää tähän päätökseen.

Lasimieli ranteensa auki viiltää, veri valuu, niin kuin punaviini pullostaan.

Veri värjää veden ympäriltä kauniin punaiseksi,

Taas tämä taikatemppu, hän hymähtää.

Piirrät metallilla, jälki on punaista.

Tänä maagisena yönä, syttyi taivaalle uusi tähti.

Kylmä vesi kangistaa, ja hiljaa ote elämästä lipeää.

Ja näin, Lasimieli sai siivet.

Lensi pois,

Tähdeksi muuttui.

Anteeksi heikkouttaan pyytää, 
itkee aina kun vettä sataa maanpäälle.
Niinhän ne enkelit tekee.