Kaivo

Kun menneisyys liikaa painaa,
Mä tahdon silmäni sulkea, lopullisesti.
Ikiuni, houkuttaa. 
Kyyneleet silmiin jäätyneet,
Katkaisenko ajan ja paikan kahleet?
Menneisyys aaveena seuraa. Päästää irti siitä yritän, turhaan.
Vajoaa kuilun pohja syvemmäksi,
Tämä ei kuilu enää ole, tämä on kuin kaivo. Seinät on liukkaat, enkä ylös kiivetä voi. Voin vain armoa rukoilla, huutaa apua, niin kovasti kuin vain voin.
Sitten sinä tulit, kaadoit kaivoon vettä lisää. Ja lisää. Näin kuvainnollisesti. Todellisuudessa tulit ja haukuit, painoit minut maanrakoon. Täällä minä yksin murehdin, itkisin jos voisin, mutta ei edes jäiset kyyneleet silmiin nouse.