Suljen silmäni ja vaivun uneen, ei kuitenkaan ikuiseen.
Unessa mä huudan, huudan sille hirviölle joka peilikuvasta takaisin katsoo. Mä komennan sitä. Huudan sille täyden raivon vallassa. Se tuijottaa tyhjillä silmillään, vääntäen kasvonsa typerään virneeseen. Raivo sisälläni kasvaa, haluan tappaa sen, kuristaa sen hengiltä. Se on vihollinen.
Herään unesta, tuskan hikisenä, itkien. Hirviö kuiskaa korvaani, sä et saa olla vihainen. Et kenellekään.
Unen raivo valtaa. Mielessäni huudan, sille, Sä tuut kuolemaan. Vastaukseksi saan naurun, oikein ilkeän naurun.
"Sä et mulle pärjää!"
Kiroten päätin, tää kaikki paska, mitä hirviö on elämääni tuonut, loppuu. Mä voitan tän taistelun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti